Soi virteni kiitosta Herran!
Laukaan kirkkokuoron historiikki kertoo, että kuoro sai alkunsa syksyllä 1914, kun kunnanlääkärinä Laukaassa toimineen Viljo Rantasalon aloitteesta perustettiin laulukuoro Laukaan kirkonkylälle. Sekakuoroon liittyi aluksi kolmisenkymmentä laulajaa.
Esiintymisiä oli isänmaallisissa juhlissa, syntymäpäivillä, siunaustilaisuuksissa ja adventtina Laukaan kirkossa. Koska Rantasalon kuoro hoiti monia nykyisen kirkkokuoron tehtäviä, voidaan Laukaan kirkkokuoron katsoa syntyneen 100 vuotta sitten. Kanttoriurkuri Martti Jussilan tultua Laukaaseen 1938 alkoi kuoron historiassa 30 vuotta kestänyt saman kuoronjohtajan aika. Kuoron nimeksi otettiin Laukaan kirkkokuoro ja harjoituksia ryhdyttiin pitämään säännöllisesti Pellosniemen pappilassa. Kuoro rekisteröitiin 18.10.1948 Laukaan kirkkokuoro ry:ksi.
Kuoron pitkäaikaisena johtajana toimi myös kanttori, director musices Pentti Tynkkynen vuosina 1970-1989.
Kuoroamme johti vuosina 2000-2016 kanttori, director cantus Jouni Vaaja. Hän on sekä sovittanut että säveltänyt kuorollemme runsaasti uutta ohjelmistoa.
Nykyinen kuoronjohtajamme kanttori Leena Voutila-Makena aloitti työnsä 1.5.2017.
Kuorossamme laulaa noin 30 laulajaa. Uudet laulajat ovat tervetulleita joukkoomme.
SYKSY 2023
Kuoroharjoitukset alkavat keskiviikkona 13.9.2023. Kahvitarjoilu kello 17 alkaen.
Tervetuloa entiset ja erityisesti uudet kuorolaiset!
Tulevaa: 8.10 piispanmessu/ kuoro mukana
KIRKKOKUORON TOIMINTASUUNNITELMA
SYYSLUKUKAUSI 2023
Harjoitukset keskiviikkoisin klo 18 – 19.30 seurakuntatalolla tai kirkossa
23.8. klo 16 Veikko Haverisen syntymäpäiväkahvitus Veikon mökillä
Äijälässä
30.8. klo 18 Hallituksen kokous Ulla-Maija Kovasen kotona Simunassa
13.9. klo 17 Aloituskahvit ja senjälkeen harjoitukset srk-talolla
20.9. klo 18 Harjoitukset srk-talolla
27.9. klo 17 Eeva-Liisa Kovasen syntymäpäiväkahvitus ja senjälkeen
harjoitukset srk-talolla
4.10. Ei harjoituksia!
6.10. Yhteisharjoitus srk:n muiden kuorojen kanssa KIRKOSSA
8.10. Piispanmessu kirkossa, kuoro paikalla klo 9
11.10. klo 17 Hallituksen kokous, klo 18 harjoitukset srk-talolla
18.10. Ei harjoituksia!
25.10. klo 18 Harjoitukset srk-talolla
1.11.klo 18 Harjoitukset srk-talolla
4.11. Pyhäinpäivän iltakirkko, kuoro paikalla klo 17
5.11. Heränneiden kirkkopyhä, kuoro paikalla klo 9
8.11. Ei harjoituksia!
15.11. klo 18 Harjoitukset srk-talolla
22.11. klo 18 Harjoitukset srk-talolla
29.11. klo 18 Harjotukset srk-talolla
3.12. Kirkossa 1. Adventin messu, kuoro paikalla klo 9
13.12. Ei harjoituksia!
17.12. Kauneimmat joululaulut kirkossa, kuoro paikalla klo 17?
20.12. Kuoron Joulujuhla klo 18, paikka varmentuu myöhemmin
Kuoroa johtaa syyskaudella Esa Ojajärvi.
Kuoron pj. Eeva-Liisa Kovanen
puh. 050 566 8553 eevalkovanen@gmail.com
(lomalla 15.11.-15.12.2023)